Skipolin alppimatkojen perinteistä viimeisen päivän piknikkiä vietettiin Grimentzissä meidän hinkkaaman harjanteen alapäässä. Sinne siis porukka rakensi hyndän ja hypittiin. Itse tulin vasta aikaan myöhään paikalle aamun keskeytyneen seikkailun jälkeen. Päätin vielä tykittää vauhdilla harjannetta alas piknikille. Vauhtia tuli GPS:n mukaan 67,5 km/h ja kaksi loivaa käännöstä. GPS mittaa maapallon suuntaista nopeutta, joten rinteen jyrkkyyden huomioiden nopeutta oli ehkä 75-78 km/h. Eihän se kovin huima vauhti ole, mutta nopein, mitä olen itse offarilla mitannut.

Porukka hyppi ja mussutti eväitä ja oli ihan mukavaa. Varmaan ensimmäisen kerran pitkästä aikaa piknikillä ei ollut pilvistä, vaan nyt paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta, kuten melkein koko reissun ajan. Oli myös sauvanhakuskaba ja hyppijätkin palkittiin. Naisten sarjassa hyppi vain Saara, joka innostui hyppimään vielä kisan jälkeen lähtöön asti. Tomikin taisi tehdä volttinsa vasta kisan loputtua. Palkintoja jaettiin reissun viimeisessä afterissa Le Triftissä hypyistä ja muista ansioista ja mut palkittiin reissun parhaista pandoista hyvillä sukilla.

Joonas ja Saara oli käynyt torstaina yrittämässä haikata Freeride Zonen yläpuolelta harjannetta eteenpäin pitkään ränniin. Kyseinen ränni laskee huipulta alas Zinaliin ja korkeuseroa laskulle tulisi siis noin 1500 metriä. Sillon matka kuitenkin loppui liian pahaan kohtaan, jossa olisi pitänyt kiivetä jyrkkää liuskekiviseinää muutama metri tai tehdä poikkari liian vaaralliselta näyttävän kentän halki. Sillon matkassa ei ollut mitään kiipeilyvälineitä ja reissu piti jättää kesken. Illalla afterissa Joonas haali kasaan porukkaa ja välineitä.

Perjantaina aamulla siis lähdettiin jäärautojen, parin hakun ja köyden avulla kokeilemaan uudelleen. Reissuun lähti lopulta Joonaksen ja mun lisäksi Eikku, Antti, Lesonen ja Tomi. Matkan alussa oli melko jyrkkää nousua liuskekivistä harjannetta. Meidän taidoilla se oli aika vaikeaa puuhaa ja varsinkin Eikun suksimonoilla. Peli jouduttiin laittamaan poikki jo aika alkumatkassa, kun Antti ylitti pientä lumista harjannetta ja lumi humahti. Sitä ennen Tomi oli jo mennyt paikan ohi. Päätettiin, ettei kyseistä lumialuetta ole enää järkevä ylittää. Pienen arpomisen jälkeen Antti ja Tomi laski Freeride Zonen kautta alas ja loppu porukka käveli takaisin. Siitä lähdettiin sitten alppimatkojen perinteiselle piknikille Grimentziin hyppimään.

Tiistain lumisade tuli aika reippaalla tuulella. Lunta satoi varmaankin ihan ennusteen mukaan 10-20 cm, mutta tuulen takia uutta lunta oli pääasiassa 30-40 cm tai ei ollenkaan. Tuulen puoleisilta rinteiltä oli lisäksi lähtenyt paljon lunta liikkeelle. Vaikutti siis aika ikävältä pääkallokeliltä. Yhdellä porukalla lähtikin laatta liikkeelle, mutta onnekkaasti traversoidessa metrin hiihtäjän alapuolelta. Tuuli sentään puhalsi lumet etelärinteille, missä lumi asettuu nopeammin. Täällä myös näköjään pommitetaan lumivyöryjä todella ahkerasti. Laskijat saa tosin olla hieman tarkkana, koska pommeja kylvetään helikopterista lähelle minuutin sytytyksellä eli paikalle ehtisi laskea.

Laskin melkein koko keskiviikon Tomin kanssa kahdestaan vältellen jyrkimpiä paikkoja ja siellä, missä oli edes jotain pehmeää. Zinalissa riitti hissistä hissiin laskettavaa ihan helposti yhdeksästä pitkälle iltapäivään, kun suurin osa porukasta häipyi jo puolen päivän aikaan Grimentzin puolelle. Eipä täällä juuri muita rinteiden ulkopuolella laskekaan.

Torstai menikin sitten omalta osalta aika masentavasti. Myöhästyin lähdöstä päivän retkille hitaan lähdön takia. Yksi porukka kuvaili paljon hyvää laskua ja Eikku ja Lesonen lähti kävelemään kunnon elokuvaseinälle, jota oltiin Eikun kanssa katseltu jo reilun viikon verran. Että se siitä sitten. Olisinhan voinut aamulla vähän huudella lälläreihin päivän suunnitelmista. Lisäksi mun päivän ainoan kunnon vauhdikkaan laskun kuvaus meni pipariksi, kun luulin, että kuvaaja näkee, mistä lähden ja alhaalla kuvaajalle neuvottiin väärin lähtöpaikka. Olihan se nyt ihan tiukka lasku kuitenkin ja sai adrenaliinin liikkeelle pitkästä aikaa.

Joonas ohjasti päivän lopuksi Grimentzissä kapeaa harjannetta pitkin mukavalle itäreitille alas kylään. Itäreitin alussa pääsi laskemaan reipasta sopivan jyrkkää laskua aika pitkälle. Missattiin kyllä sen takia 16:30 bussi takaisin Zinaliin.

Yritin aamulla neuvoa Maaritille ensimmäisen kerran laskemista suksilla pehmeässä lumessa. Laskettiin aika loivaa pätkää Zinalista Grimentziin ja kyllähän se alkoi sujua, kun katsottiin ensin mallia saksalaisryhmän rännin laskemisesta.

Tiistaiksi oli tiedossa pikku dumppi, joten päätettiin koko Skipolin voimin riipasta kännit maanantaina. Meidän baari Le Trifft meni jatkoajalle ja piti laittaa verhotkin kiinni. Matkanjohtajien kämppien jatkoilla tapahtui kaikenlaista ja tiistaina oli sitten normipäivä.

Halusin lähteä tiistaina dumppiin laskemaan, koska dumpissa laskeminen oli älyttömän hauskaa pari vuotta sitten Hochmontafonissa. Ainoastaan Tomilla meidän mökistä riitti intoa lähteä mäkeen mukaan. Täällä sankassa lumisateessa laskeminen ei ollut ihan niin hauskaa, koska piti laskea koko ajan pilven sisällä ja eihän sillon nää rinteen muotoja ollenkaan. Täällä lasketaan reilussa 2500 metrissä, mutta Hochmontafonissa alle 2000 metrissä, joten siinä varmaankin syy.

Pari kaveria kävi vähän skinnailemassa vuorella. Kaverukset sai siellä jonkin moisen vyöryn aikaan, mutta tilanteesta selvittiin sauvan menettämisellä. Vyöryneen seinämän lumi oli kuulemma erilaista kuin aiemmin skinnatun vastaavanlaisen seinämän lumi. Kummatkin rinteet olivat samalla alueella, samaa jyrkkyyttä ja samaan suuntaan. Sää oli ollut koko ajan vakaata pientä pakkasta ja auringonpaistetta.

Meidän porukka laski ilmeisesti tuulisen yön jälkeen Grimentzistä St-Jeaniin. Sama reitti oli laskettu edellisenä päivänä hyvässä lumessa, mutta nyt tuuli oli vienyt rinteestä todella paljon lunta harjanteen toiselle puolelle ja lumi alkoi olla aika kovaa, enää pientä pöllyä eikä kovin syvää uraa. Tällainen varjoinen tuulen puoleinen seinämähän pitäisi olla kohtuullisen turvallinen. Lämpötila oli kohonnut jo nollan tietämille ja lumisateesta taisi olla kulunut jo kolme tai neljä päivää. Meidän laskun jälkeen ja ennen seuraavaa ryhmää seinämän jyrkempi puoli oli vyörynyt alas pohjaa myöden sivummasta, mistä me laskettiin. Tämän bowlin halki meni traverse ja ehkä joku traversoija oli meidän jälkeen laukaissut vyöryn. Joku suksiryhmä siellä meni, kun me oltiin jo alhaalla. Aika arveluttava kokemus, koska edellisenä hyvän lumen päivänä kaksi meidän ryhmästä laski juuri sieltä, mistä nyt oli vyörynnyt. Tällä kertaa sinne asti ei tarvinnut mennä, koska tuuli oli tasoittanut kaikki vanhat jäljet. Auringon puoleisilla rinteillä ei nähty vyöryjä, vaikka aurinko paahtoi sinne lämpimästi ja sinne oli lisäksi tuullut todella paljon uutta lunta. Ehkä oltiin tyhmiä ja onnekkaita.

Pari ensimmäistä päivää laskettiin Zinalissa rinteen vierustoja ja yhtä seinää. Zinalin kohtuullisen kokoinen Freeride Zone on ollut koko ajan kiinni, mutta se on himottanut. Nähtiin yhtenä päivänä, kun kaksi lautailijaa meni ja korkkasi sen. Muutaman tunnin päästä oli pakko mennä porukalla perässä. Mietitytti kyllä, että suljettuna pitämiseen täytyy olla joku hyvä syy, vaikka muuten sellaiseen paikkaan ei epäröisi mennä ollenkaan. Hissijantteri sanoi jotain tyyliin: "Ei ole todellakaan auki, se on ihan hc". Vedettiin Freeride Zonelta kuitenkin sellainen turvallinen ja ehkä loivin siivu nätisti.

Zinalin easy accessit tuli nähtyä parissa päivässä, joten aika moni suuntasi viimeistään kolmantena päivänä viereiseen Grimentzin keskukseen. Grimentzissä ei todellakaan ollut senkään vertaa laskijoita kuin Zinalissa. Paljon tilaa ja paljon vähemmän jälkiä rinteiden ulkopuolella. Grimentzin huipulta löytyikin hyvä seinämä, jota muutama porukka hinkkasi aika ahkerasti. Myös Grimentziin johtavan mustan rinteen vierustoilla on riittänyt puhtaita linjoja. Osa porukasta on mennyt padon kautta koskemattomampaa reittiä. Padon reitti olisi vielä kokeiltavana. Muutama kunnon elokuvaseinäkin on löytynyt, mutta niihin ei olla vielä lähdetty. Sää on pysynyt ensimmäisen lumisateen jälkeen vakaana pienenä pakkasena ja aurinkoisena, joten lumenkin luulisi asettuvan mukavasti.

Kämppiin tullessahan satoi lunta ihan reilusti. Ensimmäisenä laskupäivänä oli siis tiedossa puuterijuhla, mutta meidän mökissä lähtö oli sen verran hidas, että kaikki hissistä hissiin alueet oli kyllä jo jynssätty parissa tunnissa. Aika helposti löytyi kuitenkin kaikkea mukavaa laskua ja yksi sopivan jyrkkä seinä kotikeskuksesta Zinalista. Aurinko paistoi aika täysillä.

Nyt oli ensimmäistä kertaa jalassa uudet juuri ennen matkaa ostetut Burton Driver X -kengät eli Burtonin jäykimmät kengät ja siis hyvät offareille. Oli kyllä uskomattoman kankea olo. Tuntui kuin ei olisi ennen puuteria pöllytellytkään. Parissa päivässähän ne alkoi tuntua aivan älyttömän hyviltä ja tarpeeksi jäykiltä verrattuna kolme vuotta vanhoihin Burtonin Rulereihin. Sitten kun vielä laitoin siteet aavistuksen taaemmas, niin johan alkoi välineet toimia. Nyt myös keväällä ostettu Burton Baron 172 sai ensikosketuksensa pehmeään lumeen. Hienosti toimii paketti yhteen. Enää täytyy oppia laskemaan kunnolla.

Matka lähti käyntiin ja odotukset on korkealla. Kaikki taisi selvitä lentokentällä pienten ylipainojen kanssa ongelmitta. Ei tullut lisälaskuja, vaikka nettisivujen mukaan se olisi 5 e/kg. Käsimatkatavaroita piti tasata vähäsen takin taskuihin. Lento meni hyvin ja sain ensimmäisen kerran lentokoneessa pehmeän täytetyn sämpylän. Normaalisti ainakin Finnairin sämpylöistä lentää sahatessa sälettä kuin olisi sirkkelöimässä lankkua. Nyt lennettiinkin edullisella airberlinillä.

Bussimatka ei mennyt ihan täydellisesti. Bussissa piti olla DVD-soitin ja asia oli kuulemma vielä muutaman kerran varmistettu, mutta VHS siellä oli. Oli kuitenkin pikkuscreenejä ja sisäkamera yms, mutta ei DVD-soitinta. No eipä kateltu leffoja. Kun tultiin lentokoneestä nälkäisinä ja ilman eväitä ja nesteitä, kuski ilmoitti, että ensimmäinen pysähdys on 4,5 h päästä. JES! Onneksi kuskit taipui ja pidettiin breikki varmaankin tunnin ajelun jälkeen. Makkaraa syötiin ja ostettiin paikan kaikki limpparit.

Pahempia ongelmia alkoi tulla vastaan sitten Alpeilla lumisateessa. Ensinhän huitaistiin harhaan vastakkaiseen laaksoon kuin Zinal ehkä 20 kilometriä kunnes auto jäi mäkeen kiinni. Ilman lumiketjuja ajeltiin. Kun jäätiin kiinni, joku ilmeisesti huomasi pikku suunnistusvirheen ja lähdettiin takaisin ja oikeaan laaksoon. Ihmeteltiin porukalla, miksi kuskit ei laita lumiketjuja kiinni, kun matkan teko alkoi olla todella hidasta ja epävarmaa.

Zinaliakin lähestyttäessä alkoi bussi sutimaan ja sutimalla vedettiin, kunnes ei varttiin enää päässyt eteenpäin. Sitten kuskit laittoi yhden lumiketjun takarenkaaseen. Matka katkesi tietenkin taas jonkun ajan päästä ja pitkän ihmettelyn jälkeen kuskit päätti laittaa toisenkin lumiketjun. OHO! Jopas auttoi ja matka jatkui taas, mutta kylläkin todella hitaasti ja epävarmasti, koska lumiketjut ei olleet ihan parasta laatua. Välillä oli aika epäuskoinen tunne ja olin aika varma, että ei tällä bussilla päästä perille. Ihmeiden ja rotkoisten serpentiinien kautta kuitenkin päästiin perille ja mukavaan mökkiin. Mökissä meitä on mun lisäksi Maarit, Sanna, Saara, Antti, Tomi ja Einari.

Skipolin Alppimatka 2008 suuntaa tänä vuonna Zinaliin Sveitsiin kahdeksi viikoksi. Kaikesta aiemmasta poiketen matka taittuu lentäen Düsseldorfiin ja sieltä noin 12 h bussilla perille. Lentokoneeseen ei tietenkään saa ottaa roinaa niin paljon kuin bussiin voi ottaa ja pakkaamiset pitää rajoittaa minimiin. Kun laskuvälineinä on lauta ja tellut, painoa tulee lautapussin kanssa jo 24 kg eli tiukkaa tekee sallitun 30 kg + käsimatkatavarat 8 kg kanssa. Lopulta isosta lautapussista tuli 35 kiloinen ja käsimatkatavaroista reilu kymppi. Mukana tosiaan vain välttämättömät ja nyrkkipyykkäys odottaa.

Varmasti hyvä reissu tulossa. Laittelen matkalta juttua ja kuvia mahdollisuuksien mukaan.

Viralliset infot matkasta Skipolin sivuilta.