Jone ja muita läskejä tuli torstaina myös. Osa oli jo aiemmin. Lähdettiin Ullien kanssa ensimmäisenä päivänä Jonen ja Miikkan kanssa Riksgränseniin laskemaan, koska Narvikissa oli todella vähän lunta. Eihän sitä metreittäin kyllä Riksussakaan ollut. Jone ja Miikka näytti meille paikan tuntevina paikat laskea. Eihän siellä omin päin olisi niitä heti löytänyt.

Laskettiin aluksi kaksi kierrosta Nordalsfjälliä. Se on kokonaan hissien yläpuolella oleva nyppylä, jonne meni kuitenkin hyvä polku. Ensimmäisellä kierroksella laskettiin kohtalaisen helppoa ja aurinkoista reittiä. Seuraavalla tultiin alas femtifem kukin omalla tyylillä. Olihan se jyrkkä mäki, jostain kohti kuulemma juuri se 55 astetta. Jone laski ilmeisesti ihan pystyssä koko mäen. Ulla liukui kai jonkin verran välillä pyllymäkeä, mutta minä ja Miikka yritettiin ihan tosissaan tunaroida. Miikka kaatui siinä jyrkällä ja pysähtyi vasta kolme metriä ennen pudotusta. Mä tulin melkein samaa reittiä alas. Jone kielsi menemästä Miikkan reittiä ja mun piti vain koukata sieltä päin, koska siellä oli edes vähän loivempaa. Kaaduin tietenkin siellä parin käännöksen jälkeen, kun takakantista loppui pito kovalla lumella. Lähdin liukumaan kohti jyrkännettä ja itse asiassa vähän harmitti, että ei tässä näin voi käydä. En saanut millään pysäytettyä ja luntakin lensi jo naamalle niin, ettei mitään nähnytkään. Muistin kuitenkin rinteen muodon sen verran, että tiesin välttäväni jyrkänteelta tipahtamisen muutama metri ennen jyrkännettä. Aika tyhmää. Jyrkänteeltä olisi tippunut ehkä 2-4 metriä, mutta pahalta sekin tuntuisi. Alhaalla vain nauratti oma surkea suoritus. Ulla kiersi suosiolla telluilla loivempaa reittiä ja katseli alhaalta meidän kyntämistä.

Viimeinen lasku otettiin Ruotsin ja Norjan rajan kohdalta alas junaradan varteen. Tässä vaiheessa alkoi olla jo todella kylmä. Ilma oli viilentynyt päivän mittaan. Leilikin jäätyi jumiin ensimmäisen laskun jälkeen. Viimeisellä laskulla kuvailtiin vähäsen ja paleltiin. Aika heikko lumitilanne oli kaikkialla Riksussa. Kiviä tuli raavittua ja kovan lumen päällä oli pehmeämpää lunta 5-10 cm. Autolla mittari näytti -21. Onneksi kuitenkin löydettiin suklaamunia kaupasta!

Heikki ja Satukin tuli Riksuun illalla Suomesta. Käytiin moikkaamassa Rosan porukkaa matkalla omalle kämpille ja kämpillä väännettiin retkikeittimellä sapuskat. Jännäiltiin, miten palohälytin reagoi, mutta ei reagoinut mitenkään.

Päätettiin lähteä pääsiäiseksi Pohjois-Norjaan laskemaan.Suunnaksi valittiin Narvikin ja Riksgränsenin alue. Reissuun lähti kaksi Ullaa, Heikki ja Satu. Reissu syntyi siten aika jännästi ja nopeasti, että kaikilla oli vähintään toiveena lähteä laskemaan, mutta mitään valmista ei vielä oikein ollut. Mulle jäi hommaksi vain hieman kutittaa ja kaikki oli heti ensimmäisestä puhelusta lähtien lähdössä. Mukavaa, että hyvä porukka tuli helposti kasaan "Soita Ullalle..", "Soita sille toiselleki". Majoituksen kanssa olikin sitten hässäkkää. Soiteltiin Heikin kanssa alueen kaikki mahdolliset edulliset majoitukset läpi. Lopulta majoitus varmistui Narvikin keskustasta Breidablikk Gjestehusista tiistaina illalla, kun lähtö oli sitten keskiviikkona töiden jälkeen.

Minä ja Ullat lähdettiin autoilemaan keskiviikkona töiden jälkeen. Ajeltiin illalla Ouluun Jonen luo yöksi ja torstaina Narvikiin. Pitkähän se matka oli, mutta sujui ongelmitta. Ei nähty edes poroja ja tie oli kuiva. Radiossa kehotettiin, että torstaina pitäisi yrittää saada muna pysymään pystyssä, mutta ei saatu munaa sitten mistään. Illalla meillä oli majassa tarjolla kahvit takkahuoneessa. Aika huikeat oli maisemat ja mukava tunnelma. Myöhemmin illalla bongattiin vielä ainakin eteläsuomalaisen silmin mahtavat revontulet jossain vuonon ja tunturien yläpuolella.

Viimeisenä päivänä piti luovuttaa mökit jo aamupäivällä, joten pientä säätöä oli tiedossa ja läheskään kaikki ei lähteneet mäkeen. Mä lähdin ja laskin enimmäkseen Tomin kanssa. Oli kyllä todella vaisua laskua, koska aikaa oli liian vähän aikaa kunnon seikkailuihin ja alkoi jo masentamaan reissun loppuminen. Tuli sentään laskettua Freeride Zonella hyvä noin 200 m korkeuseron ränni, mutta aivan liian hiljaa.

Paluumatka pimeää serpentiiniä samojen bussikuskien kanssa pelotti varmaan koko bussia. Mennessä ei ihan syntynyt luottamusta. Kuski ajoi ihan rohkealla vauhdilla koko ajan tietä, josta voi suistua vain rotkoon. Ilmeisesti oli kova luotto, ettei tie ole jäässä, vaikka ilta alkoi viilenemään päivän auringonpaisteen jäljiltä.

Lentokentällä oli jälleen edessä jännitys, miten käy painavien tavaroiden kanssa. Onneksi se painava lautapussi kelpasi kyytiin ilman lisämaksuja. "What's there inside?", "Snowboarding equipment". 

Paluumatkalla meille jäi vielä useampi tunti aikaa palloilla Düsseldorfissa ennen koneen lähtöä. Oli muuten aika ruma ja ankea kaupunki vanhaa kaupunkia lukuunottamatta. Vanhassa kaupungissa oli jokin ihme perinnetapahtuma meneillään ja tarjolla edullista olutta. Lento kotiin ja VOI EI se on loppu.

Skipolin alppimatkojen perinteistä viimeisen päivän piknikkiä vietettiin Grimentzissä meidän hinkkaaman harjanteen alapäässä. Sinne siis porukka rakensi hyndän ja hypittiin. Itse tulin vasta aikaan myöhään paikalle aamun keskeytyneen seikkailun jälkeen. Päätin vielä tykittää vauhdilla harjannetta alas piknikille. Vauhtia tuli GPS:n mukaan 67,5 km/h ja kaksi loivaa käännöstä. GPS mittaa maapallon suuntaista nopeutta, joten rinteen jyrkkyyden huomioiden nopeutta oli ehkä 75-78 km/h. Eihän se kovin huima vauhti ole, mutta nopein, mitä olen itse offarilla mitannut.

Porukka hyppi ja mussutti eväitä ja oli ihan mukavaa. Varmaan ensimmäisen kerran pitkästä aikaa piknikillä ei ollut pilvistä, vaan nyt paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta, kuten melkein koko reissun ajan. Oli myös sauvanhakuskaba ja hyppijätkin palkittiin. Naisten sarjassa hyppi vain Saara, joka innostui hyppimään vielä kisan jälkeen lähtöön asti. Tomikin taisi tehdä volttinsa vasta kisan loputtua. Palkintoja jaettiin reissun viimeisessä afterissa Le Triftissä hypyistä ja muista ansioista ja mut palkittiin reissun parhaista pandoista hyvillä sukilla.